Kerrostalo on aina haasteellinen paikka tehdä töitä. On niin paljon huomioitavaa, niin paljon ihmisiä. Kun tehdään kellarikerroksissa valmistelevia, puretaan, tai tehdään uusia reittejä sähkölle, on kuin meidän silmissämme asia ei etenisi. Olisi vain melua ja likaa. Kuraa.
Kun mikään ei näy kotona, kylpyhuoneessa tai keittiössä.
Aika monesti remontin mieletää remontiksi vasta siinä vaiheessa,kun kynnyksen yli astutaan kuraisilla saappailla. 
Olen itse miettinyt omia tekstiilejä tuolla kämpässä. Mitä tekisin ja minne ne laittaisin? Tai muun irtosälän? Helposti, kuin heittämälllä? Mahtava idea! Suuren osan ajasta asun varmaan muualla, tyttären sohvalla.Mutta isojen tekstiiilien talteen laittaminen, ja mahdollisesti välillä asunnossa käyminen ja siellä jopa yöpyminen on haasteellista. Haasteellista on pelata jätesäkkien kanssa. Mutta että ruumispussi! Sinne mahtuukin jo ihan eri tavalla tavaraa. Puhumattakaan siitä, että aika paljon luvataan sen tiiviydestä.
Kaikessa kaistapäisyydessään loistava uusi idea. Ja toimii taatusti myös jatkossa kellaritiloissa. Ihan eri tavalla tiiviytensä kanssa, kuin markkinoiden muut. Julkisesti voinkin kertoa,että olen listalla, ja saan ilmoituksen kun tavaraa taas saatavilla. Tilaan.
En pidä ovista. Ovet aukeavat kaikki eteiseen , ja yhtäkki koko eteinen onkin ovisumppu. Enää lapset eivät paisko omien huoneidensa ovia kiukustuessaan,joten meno on rauhaisamapaa, mutta silti. Ovet varastavat asunnon hienon valon ja avaruuden. Vievät turhaa tilaa.
Pääväri? Valkoinen.
Miksi? Elän toivossa, vaikka äkkiväärä olenkin- että sen kanssa jaksan elää kaikkein pisimpään,enkä heti kahden vuoden pääst' suunnittele uutta remonttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti