Niinhän mä luulin

 Varasin eilisen päivän sille,että otan oman keittiösuunnitelmani ja lähden etsimään laattoja. Helppoa on aloittaa aina RTV liikkeestä. Ihan paras paikka, ja palvelu ensiluokkaista. Jos mahdollista, haen maalini aina sieltä- laattoja en ole koskaan edes etsinyt. Nyt oli aika.
 Etsin,pengoin ja tuumasin. Mallasin suunnitelmani kanssa- ja mietin, mikä laajasta laattavalikoimasta olisi se, joka toteuttaisi unelmani. Sellaista ei vastaan tullut. Tuli paljon muuta hauskaa. Villejä unelmia ja hassuja haaveita- kuten tuo allaolevissa kuvissa oleva punainen kaappikokonaisuus. Mitä sen on väliä,että se on ehkä tarkoitettu kylpyhuoneeseen? Tuon haluaisin nähdä omassa eteisessäni.  Tai on mahdollista,että tuo tulee olemaan tulevan keittiöni väriläiskä. Parasta unelmoinnissa on se,ettei mikään mene koskaan pieleen. Nehän ovat omia unelmia ja kyse on omasta kodista. Kuka voi sanoa,että joku on väärin? Mikä voi olla väärin?

Minähän olin tehnyt päätöksen,että keittiöni tulee olemaan joko keltainen tai valkoinen. Laataksi olin  omien mielikuvieni  kanssa valikoinut tiiliskivimäisen. Miksi? Se tuntui oikealta, fiksulta tavalta toteuttaa keittiö- jota katsoisi kuitenkin useamman vuoden,kauan. 

Mitä pidempään kiersin sen enemmän masennuin. Tuntuu kuin olisin ollut tekemässä keittiötä jollekulle toiselle. Minä ja valkoinen. Tai keltainen. Ei se vaan ole se,mikä minut onnelliseksi tekee- pakko myöntää. Ja   kun tärkein päätös on ollut se,että teen kotia ja keittiötä itselleni,en myyntiin- oli pakko antaa periksi.

Minusta ei ole taittumaan suunnitelmaan. On pakko tehdä uusi.

Ajoin  jo entuudestaan tuttuun ja hyvään paikaan,eli Tampereen Laattakeskukseen.. Tuo paikka on tuttu työni puolesta.  Paikka on ulospäin paljon vaatimaton niin ulkoasulta  kuin sijainniltaankin.  Kuitenkin parkkipaikalla on poikkeuksetta aina paljon autoja, asiakkaita riittää- ja salaisuus löytyykin sisältä. Ammattitaitoinen hyvä henkilökunta, ja valikoima- joka on hyvinkin kattava.  Perinteisempää- uudempaa, valikoima- josta  löytyy  vaativampaankin makuun olevaa laattaa. Suositan vierailemaan tuolla.

Tuolla on helppo avautua,kysyä ja olla oma itsensä. On helppo kysyä  tyhmiä laatan kiillosta, laatan muodosta suorakaiteen muotoiseen keittiöön tai suosituksesta seinälaatan kooksi.

Pohtia yhteensopivuutta.  Jaksoin yllättävän kauan. Ihan siksi,kun tuntui sille,että on vaan pakko saada aikaana päätöksiä- ja kyllä ne syntyivätkin. 

Miksi minä yritän tehdä keittiötä muotilla, joka on hyvä? Joka on kiva, ja josta  pidän?

Ei, minä en halua tehdä sellaista keittiötä.

Haluan keittiön, jonka oviaukolla voin jokaisena aamuna ilahtua.  Olla onnellinen valinnastani, ja ihastella maailman kauneinta laattaa. Laskea paljaat varpaani lämitetyn laatan päälle, ja sivellä laattapintaa seinällä.

Pelastaa huonon päiväni sillä,että menen keittiöön ihastelemaan kätteni jälkeä.

Siksi valikoin tuon alla olevassa kuvassa olevan laatan,.MInun silmissäni se on maailman kaunein.

Juuri tuolle keittiöni tulee näyttämään. Nauratti,kun pysähdyin tuon kuvan eteen, sillä se riisui aika   tehokkasti aseista.
Sen tietää,kun sen oikean kohtaa. On turha pyristellä. Omia haaveitani minä olen toteuttamassa, ja tekemässä niistä totta.  Urakoitsija ja laatoittaja ei minua kyllä taputtele selkään ja kiittele, sillä tuo 60x60 vaatii aika suoraa seinää takaa, ja sitä ei  riitä tässä talossa.  Lattialaatan koko lienee 30x60 tai sitten ei.
Unelmistaan ei kannata luopua. Mie en voinut luopua,vaikka yritin. Ei kannata. Pitää vaan uskoa itseensä ja siihen,että tietää -mikä onnelliseksi tekee. Ei riitä,että on ihan kiva- ei todellakaan.